Pentuja

2-3 narttua vielä vapaana! Luovutus viikolla 40.

Helmille (Jäänsärkijän Elämäni Rakkaus) ja Mosselle (Kermit’s Friend Arnie The Alligator) syntyi 12.8.2023 yksi uros ja viisi narttua. Kaksi nartuista on väreiltään fawneja, kaksi on brindlejä ja yksi on pied. Myös uros on pied-värinen. 

Molemmille koirille on tehty Pevisa-mukaiset terveystarkastukset sekä kävelytestit. Mossella on lisäksi tutkittu kyynärät ja lonkat. Molemmilla on Boas 0 ja ovat olleet täysin terveitä, ei iho- eikä allergiaoireita. Helmillä oli ainoastaan 3-vuotiaana heti astutuksen jälkeen verinen suolistotulehdus (oli syönyt pikkuhoususuojansa).

Luonteeltaan Helmi on energinen etenkin ulkona, nauttii juoksemisesta ja ojien ja aitojen yli hyppimisestä (hyppää paikaltaan 110 cm korkean koiraportin yli). Helmi on myös kiltti ihmisille, tottelevainen ja myös avoin. Tulee pääsääntöisesti toisien koirien kanssa toimeen, kunhan ensiksi tutustuu niihin.  Helmi on käynyt alkuvuonna 2020 Latvian kolmipäiväisssä KV-näyttelyissä ja sai sieltä kovatasoisesta kisasta 2 x Eh ja kerran H. Helmistä löytyy kotisivuiltani joku nuoruudenkuva.

Mose on iloinen, sporttinen ja humoristinen koira, joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja muita eläimiä. Mossella on paljon koirakavereita niin nartuissa kuin uroksissa. On myös hyvin huomionkipeä ja haluaa olla läsnä kaikkialla. Mosse on todella innokas oppimaan uusia temppuja ja nopea oppimaan. Mosse on käynyt näyttelyissä kaksi kertaa junioriluokassa,  saaden erinomaiset laatuarvosteluissa.

Yhdistelmän sukutaulu


Mikäli kiinnostuit pennuista, annan lisätietoja sähköpostitse ja myös puhelimitse klo 9-21.

Pennut luovutetaan aina madotettuina, sirutettuina, eläinlääkärin tarkastamina ja rekisteröitynä. Mukaan annetaan myös pennunhoito-ohjeet ja pentupaketti.

__________________________

Secured By miniOrange